Gary-tontun joulutarina, osa 1 – kaikki alkaa Keniasta

Tämä tarina on tosi. Sanon sen nyt heti alkuun, ennen kuin alan purkaa muistiinpanojani, joita sain tehdä illasta toiseen vuosia kestäneillä matkoillani halki Afrikan. Onneksi näin. Nopeista, perinpohjaisista ja jopa silloin tällöin kiihkeistä muistiinpanoista oli lopulta tuloksena se, että syntyi pieni joulun ihme: joulutarina pienestä kenialaisesta pojasta, joka ei uskonut itseensä… mutta tiesi Pukin olevan totta.

***

Yötaivas oli musta kuin pienen kenialaisen pojan kämmensyrjä, kun tämä avasi savimajansa oven ja katsahti jälleen kaukaisuuteen. Kuului pieni, lähes olematon huokaus.

“Ei Pukki tänne tule”

Poika kääntyi katsomaan isoisäänsä, joka istui mustassa eebenpuisessa keinutuolissa ja tuprutteli samasta puusta veistettyä piippuaan.

”Älä sano noin, isoisä” sanoi pieni kenialainen poika ja pyyhkäisi ohimennen kyyneleen poskeltaan. ”Pukki kyllä tulee, olen varma siitä”.

Nyt isoisä laski piippunsa pöydälle ja ärähti:

”Ei se paskiainen ole ikinä edes kuullut Keniasta!”

Poika tiesi, että isoisä oli oikeassa. Hän käänsi taas silmänsä kohti tähtiä.

”Miksi?” hän sanoi. ”Miksi vihaat meitä, Pukki?”

”Pukki panee meitä halvalla, koska olemme köyhiä, poikaseni…”

Nämä sanat leijuivat pojan liasta mustiin korviin pehmeinä, eivät karheina kuten isoisän murahtelut.

”Isoäiti!” huudahti poika ja syöksyi halaamaan varjoista esiin köpötellyttä naista.

”Istuhan siihen lattialle”, sanoi isoäiti rakastavasti, ”niin kerron sinulle, kuinka Pukki todella kerran tuli Keniaan”.

”Keniassa”, murahti isoisä ja nousi keinutuolistaan mulkaisten vihaisesti vaimoaan.

Mutta isoäidin silmät olivat jo lasittuneet. Hän eli nyt mielessään uudelleen päivää lähes 50 vuotta aikaisemmin…

***

Joulutarinamme jatkuu säännöllisen epäsäännöllisesti aina aattoon asti – pysy mukana ja virittäydy oikeaan tunnelmaan tämän kauniin, jopa disneymäisen joulukertomuksen parissa!

Frank & Fred joulukalenteri 2018

Joulukalenteri avoinna 1.12. - 1.1.2019

Frank & Fredin joulukalenteri 2018 on meidän valintamme vuoden parhaaksi casinokalenteriksi. Voit seurata sitä sivustollamme joka päivä luukkuja avaamalla!

Lisää artikkeleita